Ravintolapäällikkö
Kiinnostaisiko sinua ura maistuvien elämysten parissa? Haluatko olla mukana rakentamassa vastuullisen ruoantuotannon tulevaisuutta ja varmistamassa työntekijöiden sujuvaa arkea laadukkaiden ruokapalveluiden avulla?
HKFoodsilla tehdään elämästä maistuvampaa. Yhteiset arvomme, innostu, johda, välitä ja ota vastuu, näkyvät arjessamme ja ohjaavat tekemistämme joka päivä.
Haemme nyt ravintolapäällikköä Rauman henkilöstöruokalaan.
Tehtävästä
Nykyinen ravintolapäällikkömme siirtyy eläkkeelle keväällä 2027. Haemme hänen seuraajaansa varmistamaan toiminnan jatkuvuuden ja kehittämisen myös tulevaisuudessa. Valittavalla henkilöllä on mahdollisuus perehtyä tehtävään nykyisen ravintolapäällikön tukemana ennen hänen eläköitymistään.
Tehtävä on vakituinen, ja toivomme valitun henkilön aloittavan loppuvuoden 2026 aikana tai sopimuksen mukaan.
Ravintolapäällikkönä toimit henkilöstöruokalan lähiesihenkilönä ja vastaat päivittäisen toiminnan sujuvuudesta osallistuen myös itse käytännön työhön. Johdat toimintaa tavoitteellisesti ja kehität ruokalan palveluita yhdessä tiimisi kanssa.
Keskeisiin vastuisiisi kuuluvat
päivittäisen toiminnan johtaminenruokalistasuunnitteluraaka-ainehankinnat ja ainekäytön valvontatyövuorosuunnitteluomavalvonnan ylläpito ja toteutumisen varmistaminentoiminnan kehittäminen ja asiakaskokemuksen parantaminenhenkilöstöasioiden hoitaminen ja rekrytointeihin osallistuminen
Odotamme sinulta
soveltuvaa koulutusta (esim. restonomi)aiempaa kokemusta esihenkilötyöstäkäytännön kokemusta ravintola-alalta, erityisesti henkilöstöravintolasta
Työskentelet päivittäin suomen kielellä henkilöstön, yhteistyökumppaneiden ja sidosryhmien kanssa, joten tehtävä edellyttää sujuvaa suomen kielen taitoa.
Arvostamme lisäksi kykyä johtaa esimerkillä, innostaa tiimiäsi ja kehittää toimintaa pitkäjänteisesti. Toimit ratkaisukeskeisesti ja asiakaslähtöisesti sekä hallitset kokonaisuuksia myös kiireisissä tilanteissa.
Miksi meille?
HKFoodsilla henkilöstöruokala on tärkeä osa työntekijöidemme arkea ja hyvinvointia. Tässä tehtävässä pääset vaikuttamaan päivittäin satojen työntekijöiden ruokailukokemukseen ja työhyvinvointiin.
Tarjoamme sinulle vastuullisen ja itsenäisen esihenkilötehtävän, jossa pääset kehittämään toimintaa ja omaa rooliasi osana vakavaraisen ja valtakunnallisesti tunnetun elintarvikeyhtiön toimintaa. Saat tueksesi osaavan tiimin sekä mahdollisuuden vaikuttaa aidosti työntekijöidemme arkeen.
Tehtävän palkkahaarukka on 3 200–3 600 euroa kuukaudessa riippuen osaamisestasi ja kokemuksestasi. Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva.
Panostamme henkilöstömme hyvinvointiin, turvallisuuteen ja viihtyvyyteen. Käytössäsi ovat HKFoodsin kattavat henkilöstöedut, kuten laaja työterveyshuolto hammasetuineen, henkilökuntamyymälän edut sekä hyvinvointia tukevat liikunta-, kulttuuri- ja pyöräedut.
Lisätiedot ja hakeminen
Lisätietoja tehtävästä antaa
Marianne Junnila
Palvelupäällikkö
puh. +358 50 596 8099
Lähetä hakemuksesi viimeistään 27.9.2026.
Tehtävään valittavalta henkilöltä edellytetään hyväksyttyä työhöntulotarkastusta sekä huumausainetestiä. HKFoods on savuton työpaikka.
110 vuoden kokemuksella me HKFoodsissa teemme elämästä maistuvampaa – tänään ja huomenna. Valmistamme lähes 3 000 ammattilaisen voimin vastuullista ja paikallisesti tuotettua ruokaa kuluttajien erilaisiin ruokahetkiin. Tunnettuja tuotemerkkejämme Suomessa ovat HK®, Kariniemen® ja Via®. Pörssilistatun HKFoodsin liikevaihto vuonna 2025 oli noin 1 mrd. euroa. www.hkfoods.com
