Talouspäällikkö
Primulator Finland
Eilakaisla hakee asiakkaalleen Primulator Oy kokenutta ja käytännönläheistä talouspäällikköä Lauttasaareen. Tässä tehtävässä vastaat yrityksen taloushallinnon kokonaisuudesta ja pienen taloustiimin toiminnasta. Toimit toimitusjohtajan tärkeänä tukena ja tuotat taloudellista tietoa liiketoiminnan sekä päätöksenteon tueksi. Osaamisesi ja kokemuksesi mukaan rooliin voi kuulua myös johtoryhmätyöskentelyä. Tehtävä tarjoaa myös mahdollisuuden kasvaa tulevaisuudessa johtoryhmän jäseneksi. TehtäväsiTalouspäällikkönä vastaat muun muassa:taloustiimin johtamisesta ja työn sujuvuuden varmistamisestalaskutuksesta sekä myynti- ja ostoreskontrastapäivittäiskirjanpidosta, tiliöinneistä, varauksista ja jaksotuksistavarastosaldoista ja tuotteiden varastoarvojen laskemisestakuukausisulusta ja konserniraportoinnistapalkkahallinnon koordinoinnista yhdessä ulkoisen palkanlaskijan kanssayhteistyöstä ulkoisen kirjanpitokumppanin kanssavastuullisuusraportoinnista ja ICFR-itsearvioinneistasisäisten kontrollien, hyväksymiskäytäntöjen ja konserniohjeiden noudattamisestahenkilöstöä tukevien palveluiden koordinoinnin varmistamisesta. Tehtävässä teet tiivistä yhteistyötä yrityksen eri toimintojen, konsernin ja ulkoisten kumppaneiden kanssa. Pääset myös kehittämäänPrimulator käyttää tällä hetkellä Lemonsoft-järjestelmää ja siirtyy tulevaisuudessa Infor M3 -toiminnanohjausjärjestelmään. Talouspäällikkönä olet tärkeässä roolissa järjestelmäuudistuksessa sekä siihen liittyvien talousprosessien suunnittelussa ja rakentamisessa.Pääset vaikuttamaan siihen, miten yrityksen talouden toimintamalleja, raportointia ja prosesseja tulevaisuudessa kehitetään. Mitä odotamme sinultamonipuolista kokemusta taloushallinnon eri osa-alueistakokemusta vastaavanlaisesta vastuullisesta taloushallinnon tehtävästäkokemusta tai valmiutta toimia esihenkilönäkäytännönläheistä, oma-aloitteista ja joustavaa työotettakykyä hahmottaa kokonaisuuksia ja tarttua tarvittaessa myös yksityiskohtiinkokemusta kuukausisulusta, raportoinnista ja tiukkojen aikataulujen hallinnastahyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitojasujuvaa suomen ja hyvää englannin kielen taitoasoveltuvaa kaupallista koulutusta. Kokemus pienestä tai keskisuuresta organisaatiosta katsotaan eduksi. Arvostamme myös kokemusta Infor M3 -järjestelmästä, uusien järjestelmien käyttöönotoista sekä taloushallinnon kehitysprojekteista. Tehtävä sopii henkilölle, joka hallitsee taloushallinnon kokonaisuuden, viihtyy hands-on-tehtävissä ja haluaa kehittää toimintaa yhdessä muun organisaation kanssa. Arvostamme kykyä tuoda aktiivisesti esiin omia näkemyksiä, kehitysideoita ja ratkaisuja liiketoiminnan tueksi. Mitä tarjoammeTarjoamme sinulle itsenäisen, monipuolisen ja vastuullisen tehtävän vakaassa yrityksessä. Pääset kehittämään toimintatapoja, vaikuttamaan tulevaisuuden prosesseihin ja kasvattamaan vastuutasi.Saat tehtävään hyvän perehdytyksen pitkään tehtävässä toimineelta taloushallinnon ammattilaiselta. Työpiste sijaitsee Primulatorin toimistolla Helsingin Lauttasaaressa, ja työssä on mahdollisuus joustavaan hybridityöskentelyyn. KiinnostuitkoLähetä hakemuksesi ja CV hakujärjestelmämme kautta viimeistään 5.10. Kerro hakemuksessasi osaamisestasi, kokemuksestasi ja siitä, miksi juuri tämä talouspäällikön tehtävä kiinnostaa sinua.Käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana, joten jätäthän hakemuksesi mahdollisimman pian. Valitettavasti emme voi huomioida sähköpostitse lähetettyjä hakemuksia. Lisätietoja tehtävästä antavat:Laura Karjalainenlaura.karjalainen@eilakaisla.fiNinna Suominenninna.suominen@eilakaisla.fi040 737 7616Eilakaisla vastaa rekrytointiprosessin toteuttamisesta. Haku alkaa 14. syyskuuta 2026 ja päättyy 5. lokakuuta 2026. Primulator OyPrimulator on kansainvälinen HoReCa-alan laitetoimittaja, joka on palvellut asiakkaitaan Pohjoismaissa ja Baltiassa jo vuosikymmenten ajan. Suomessa Primulator aloitti toimintansa vuonna 1993. Yritys tunnetaan innovatiivisista ja laadukkaista ratkaisuistaan, vahvasta teknisestä osaamisestaan sekä luotettavasta asiakaspalvelustaan. Primulator panostaa pitkäaikaisiin asiakassuhteisiin ja tarjoaa ratkaisuja, jotka kestävät aikaa ja mukautuvat asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin.
