← Takaisin työpaikkoihin

Aluepäällikkö

  • Paikan päällä
  • Suomi
  • Suomi
  • Julkaistu 15.09.26 14:37

OUMAN on Pohjoismaiden suurin rakennusautomaatiojärjestelmien valmistaja. Yli 40 vuoden ajan olemme kehittäneet ja valmistaneet ratkaisuja, jotka parantavat tuhansien kiinteistöjen energiatehokkuutta vuosittain. Lämmönsäädinten valmistuksesta alkanut matkamme on kehittynyt kokonaisvaltaisiksi järjestelmiksi, jotka ohjaavat rakennusten kaikkia LVI-prosesseja. Suunnittelemme, kehitämme ja valmistamme tuotteemme itse. Kiinteistöjen energiankulutusta ohjaavat automaatiotuotteemme ovat avainasemassa, kun kehitämme energiajärjestelmäämme kohti hiilineutraalia tulevaisuutta. Uskomme, että yhdessä saavutamme enemmän kuin yksin. Kulttuurimme perustuu yhteistyöhön, avoimuuteen ja sitoutumiseen huippuosaamiseen. Olitpa sitten tuotekehityksessä, tuotannossa, myynnissä tai asiakaspalvelussa, löydät työyhteisön jossa arvostetaan yhteistyötä, luottamusta ja yhteistä onnistumista. Meillä on matala hierarkia ja joustava työympäristö, jossa jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa ja kehittyä. Voittava asenteemme ohjaa meitä löytämään parhaat ratkaisut, palvelemaan asiakkaitamme erinomaisesti ja kehittämään toimintaamme jatkuvasti. Tarjoamme työntekijöillemme monipuolisia ja vastuullisia tehtäviä, mahdollisuuksia osaamisen kehittämiseen sekä kansainvälisen työyhteisön, jota yhdistävät arvomme Together ja Winning Attitude. Etsimme nyt ALUEPÄÄLLIKKÖÄ vahvistamaan tiimiämme Uudellamaalla. Tiimisi vastaa Ouman tuotteiden, projektien ja palvelujen myynnistä sekä toteutuksesta Uudenmaan alueella. Tiimiisi kuuluu asiakaspäälliköitä ja projektitoiminnasta vastaava osasto. Yhteensä tiimiläisiä on noin 8. Tehtävässäsi vastaat alueesi tuloksellisesta toiminnasta niin myynnin, tarjousten kuin projektitoteutusten osalta. Tehtävääsi kuuluu myös aktiivinen myyntityö yhdessä muiden asiakasvastaavien kanssa. Alueesi asiakaskuntaa ovat rakennusautomaatioyritykset, kunnat ja kaupungit, kiinteistön-omistajat, huoltoyhtiöt sekä useat LVI- prosessien kanssa työskentelevät urakoitsijat. Olet luonteeltasi tuloshakuinen tiimipelaaja. Osaat tasapainottaa tavoitteellisen tekemisen, yhteistyön ja käytännönläheisen ongelmanratkaisun. Vaikka työssä on mahdollisuus osittaiseen etätyöhön, vaatii se myös läsnäoloa ja asiakastapaamisia. Tehtävässä menestyminen edellyttääSinulla on kaupallista kokemusta ja myynnillinen asenne sekä vankkaa osaamista rakennus-automaatiosta tai LVI-toimialalta. Sinulla tulisi olla kokemusta myös projektiliiketoiminnasta. Tulet toimeen suomen kielen lisäksi englannin kielellä, ruotsin kielen osaaminen katsotaan eduksi. Vaikka aiempi esihenkilökokemus ei ole tehtävässä välttämätön, odotamme sinulta luontaista johtajuutta, kykyä saada ihmiset sitoutumaan yhteisiin tavoitteisiin sekä valmiutta toimia 8-henkisen tiimin esihenkilönä. TarjoammeJoustavat työajat ja osittaisen etätyömahdollisuuden, rennon työilmapiirin sekä asiantuntevat kollegat. Kattavat työterveyshuollon palvelut, Edenred lounas-, liikunta- ja kulttuurietu sekä terveys- ja hierontaetu ovat tukemassa hyvinvointiasi. Keskisuuren suomalaisen yrityksen tarjoaman urakehityksen lisäksi olemme osa ruotsalaista monialayritystä Ernströmgruppenia, mikä avaa mahdollisuuksia monipuolisille urapoluille myös kansainvälisesti. Yhteystiedot ja hakuohjeetRekrytointi toteutetaan yhteistyössä Experiksen kanssa. Haastattelut alkavat viipymättä, joten lähetäthän hakemuksesi heti! Lisätietoja voit kysyä: Sari Pertola-Kupiainen, Senior Recruitment Consultant, sari.pertola-kupiainen@fi.experis.com tai +358 50 406 2465, pe 18.9. klo 12-13, ma 21.9. klo 15-16, tai to 24.9. klo 8-9. OUMAN-konserni on 40 vuodessa kasvanut suomalaisesta säädinvalmistajasta kansainväliseksi rakennusautomaatioalan asiantuntijaksi. Olemme osa ruotsalaista yli 100-vuotiasta Ernströmgruppen perheyritystä. Konserniin kuuluu yli 50 sisaryritystä, joiden palveluksessa työskentelee yhteensä 1,500 työntekijää. Ernströmgruppenin tavoitteena on kehittää omistamiaan yrityksiä kohti digitaalista ja kestävää tulevaisuutta tuleville sukupolville. Ratkaisuistamme nauttivat asukkaat, kiinteistöjen omistajat, isännöitsijät, urakoitsijat, suunnittelijat ja laitevalmistajat ympäri Eurooppaa. Olemme Skandinavian suurin LVI-säätimien valmistaja ja tuotamme vuosittain yli 1,5 miljoonaa tuotetta. Toimitamme asiakkaillemme kaiken mitä automaatiourakoitsija tarvitsee LVI- prosessien ohjaukseen ja meillä on laaja valikoima säätimiä, kenttälaitteita sekä rakennusautomaatioratkaisuja. Olemme edelläkävijä kiinteistöjen etähallinnassa ja hyödynnämme tuotteissamme uusinta teknologiaa. Autamme myös asiakkaitamme kehittämään uusia konsepteja, kehitämme konsepteista tuotteita ja valmistamme ne itse. OUMAN-konserni työllistää yhteensä noin 300 ammattilaista ja liikevaihto on 46 miljoonaa euroa. Meiltä löytyy terävän tuotekehitysosaamisen ja tehokkaan tuotantotiimin lisäksi osaava joukko rakennusautomaation asiantuntijoita. Konsernillamme on Suomessa toimipaikkoja Espoossa, Turussa, Raumalla, Porissa, Tampereella, Kempeleessä ja Rovaniemellä. Toimipaikkojen lisäksi kenttäorganisaatiossamme työskentelee ihmisiä eri puolilla Suomea. Ulkomaisia asiakkaita palvelemme myös Göteborgissa ja Tallinnassa. Tehtaamme sijaitsevat Kempeleessä ja Viron Kuressaaressa. Lisätietoja: www.oumangroup.com, www.ouman.fi. Voit seurata meitä myös LinkedInissä, Instagramissa ja Facebookissa. Experis on johto- ja asiantuntijatason rekrytointi- ja projektiratkaisuihin erikoistunut kansainvälinen yritys. Luomme uusia ura- ja kasvumahdollisuuksia osaaville yksilöille ja autamme asiakkaitamme saavuttamaan omat tavoitteensa nopeammin. Olemme erikoistuneet IT- ja insinöörialan sekä taloushallinnon, myynnin, markkinoinnin, viestinnän ja henkilöstöhallinnon osaamisalueisiin. Vuosittain etsimme asiakkaidemme avainpaikoille tuhansia alansa parhaita täsmä- ja erityisosaajia, esihenkilöitä ja johtajia. Experis on osa ManpowerGroupia.