← Takaisin työpaikkoihin

Chief Financial Officer

  • Paikan päällä
  • Suomi
  • Suomi
  • Julkaistu 23.09.26 08:49

Mediawan Finland on yksi Suomen suurimmista TV-tuotantoyhtiöistä. Vuonna 2003 perustettu yhtiö on kehittänyt ja tuottanut yli 50 televisiosarjaa, ja yhtiön ohjelmia on esitetty yli 40 maassa. Mediawan Finland kehittää ja tuottaa kotimaisille televisiokanaville ja kansainvälisille suoratoistopalveluille draamaa, komediaa, elokuvia, viihdettä, reality- ja faktaohjelmia sekä dokumentteja. Yhtiö toteuttaa myös brändisisältöjä ja muita sisältöratkaisuja yhteistyössä brändien ja kaupallisten kanavien kanssa. Tunnettuja tuotantoja ovat muun muassa Koskinen (Sanoma), Au pairit (YLE), Unelmia Italiassa (MTV), Erityiset (YLE) ja Hengaillaan (YLE). Uudemmissa draamahankkeissa, kuten Räjähdyspisteessä ja Max Seeckin Uskollinen lukija -romaaniin perustuvassa kansainvälisessä sarjahankkeessa, Mediawan Finland hyödyntää myös konsernin kansainvälistä yhteistuotanto- ja jakeluverkostoa. Yrityksestä tuli osa Mediawan-konsernia marraskuussa 2020. Mediawan Group on vuonna 2015 perustettu eurooppalainen riippumaton audiovisuaalisen sisällön studio. Konserni kokoaa yhteen yli 80 tuotantoyhtiötä, jotka toimivat 13 maassa Euroopassa, Afrikassa, Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa. Mediawan Finland etsii kaupallisesti ajattelevaa ja käytännönläheistä CFO:ta kolmihenkiseen johtoryhmään sekä toimitusjohtajan läheisimmäksi taloudelliseksi ja strategiseksi kumppaniksi. CFO johtaa tuotantoportfolion kannattavuutta ja kassavirtaa, vaikuttaen sekä päivittäisiin päätöksiin että yhtiön pidemmän aikavälin strategiaan. Sinulla on mahdollisuus kehittää talousorganisaatiota ja -toimintoja edelleen. CFO toimii talouskoordinaattorin esihenkilönä ja tiiviissä yhteistyössä tuottajien ja projektivastaavien sekä konsernin Ranskan talousorganisaation, ulkoistetun kirjanpitokumppanin sekä asiakkaiden kanssa. Tehtävä sijaitsee Mediawan Finlandin toimistolla Helsingissä ja edellyttää läsnäoloa useampana päivänä viikossa. Työsuhde on vakituinen ja kokoaikainen, ja tehtävässä aloitus on sovittavissa. Keskeiset tehtävät ja vastuualueetYhtiön talouden kokonaisuuden johtaminen ja strateginen ohjausTuotantojen hinnoittelun, budjettien, kustannusten ja kannattavuuden seuranta sekä tuotanto-organisaation tukeminen ja haastaminenSisäisen ja johdon raportoinnin, budjetoinnin ja ennustamisen johtaminenKonserni- ja IFRS-raportointi Mediawan GroupilleKassavirran, maksuvalmiuden ja tuotantosopimusten maksuaikataulujen suunnitteluTuotantoputken eri skenaarioiden mallintaminen sekä niiden liikevaihto-, resurssi-, kannattavuus- ja kassavirtavaikutusten arviointiTalousorganisaation kehittäminen ja talouskoordinaattorin esihenkilönä toimiminenYhteistyö tuottajien, projektivastaavien, konsernin talousorganisaation, ulkoistetun kirjanpitokumppanin ja asiakkaiden kanssaOrganisaation tukeminen työlainsäädäntöön ja työehtosopimuksiin liittyvissä kysymyksissä Projektivetoinen tuotantoympäristöMediawan Finlandin liiketoiminta muodostuu eri kokoisista ja eri vaiheissa olevista televisio-, elokuva- ja sisältötuotannoista. Jokainen tuotanto on erillinen projekti, joka myydään, budjetoidaan, resursoidaan ja toteutetaan itsenäisesti. Tuotannot työllistävät vakituisen reilu kymmenen hengen organisaation lisäksi vuosittain yli 150 freelanceria. CFO arjessa korostuvat siksi tuotantokohtainen talousohjaus, henkilöstökustannusten ja kulujen oikea kohdistaminen, ennakoiva kassanhallinta sekä tiivis yhteistyö tuotannoista vastaavien henkilöiden kanssa. Mitä Mediawan odottaa sinultaVahvaa käytännönläheistä työotetta ja laaja-alaista talousosaamistaVahvaa kokemusta sisäisestä ja johdon raportoinnistaIFRS-osaamista ja kokemusta kansainvälisestä konserniraportoinnistaNäyttöä kannattavuuden, ennustamisen ja kassavirran hallinnasta henkilöstöintensiivisessä projekti- tai palveluliiketoiminnassaKykyä pitää kannattavuudesta johdonmukaisesti kiinni ja tukea liiketoiminnan sidosryhmiäSujuvaa suomen ja englannin kielen taitoaTyölainsäädännön ja työehtosopimusten tuntemus katsotaan merkittäväksi eduksi Lisäksi arvostamme aiempaa CFO-kokemusta, mutta tehtävä voi sopia myös kokeneelle talouspäällikölle tai Business Controllerille. Media-alan kokemus tai tuntemus on eduksi mutta ei välttämätöntä – tällöin kokemus projektiliiketoiminnasta henkilöstöintensiivisellä alalla korostuu. Tehtävässä menestyy henkilö, joka kykenee toimimaan niin strategisella tasolla kuin käytännön tehtävien parissa. Mitä Mediawan tarjoaa sinulleKyseessä on aito liiketoimintakumppanin rooli, jossa pääsee vaikuttamaan suoraan yhtiön suuntaan. CFO työskentelee toimitusjohtajan rinnalla pienessä johtoryhmässä, näkee koko liiketoiminnan ja voi kehittää talousfunktiota edelleen. Vahvan talousjohtamisen vaikutus näkyy suoraan tuotantokohtaisissa päätöksissä ja yhtiön kannattavuudessa. Mediawan Finland yhdistää tunnetut, suurille yleisöille tehdyt tuotannot pienen paikallisen organisaation ketteryyteen ja kansainvälisen sisältökonsernin ulottuvuuteen. Yhtiö on kannattava ja kehittynyt viime vuosina paljon. Kiinnostuitko tehtävästä?Hae viimeistään ma 12.10.2026 lähettämällä englanninkielinen CV:si palkkatoiveineen oheisen linkin kautta. Rekrytointikumppanina toimii Avila, ja lisätietoja tehtävästä antaa seniorikonsultti Jarna Lehtola, jarna.lehtola@avila.fi