Hoitoavustaja, Madetojan palvelutalo, palkkatuettu työsuhde
Palkkatuettu työsuhde vain helsinkiläisille työttömille työnhakijoille. Katso muut valintaehdot työpaikkailmoituksesta.
Haemme Madetojan palvelutaloon, ryhmäkoti Sinikaislaan, Naavatupaan ja Viljankukkaan hoitoavustajaa palkkatuettuun työsuhteeseen. Työtä tehdään pääasiassa arkipäivisin.
Madetojan palvelutalo sijaitse Pukinmäessä, hyvien kulkuyhteyksien varrella.
Työtehtävien pääpaino kohdistuu kaikkien yksiköiden pyykkihuoltoon ja keittiöaskareisiin. Hoitoavustajana sinulla on myös mahdollisuus olla mukana asukkaidemme arjessa. Lisäksi tehtäviin voi kuulua asukkaiden ulkoilutuksesta huolehtimista, saattamista eri tapahtumiin sekä muita vastaavia avustavia tehtäviä.
Ryhmäkoti Sinikaislassa asuu 32 muistisairasta asukasta, Naavatuvassa 30 muistisairasta asukasta kahdessa kerroksessa ja Viljankukassa asuu 13 psykogeriatrista asukasta.
Työn aloitus toteutuu palkkatukipäätöksen mukaan, työn kesto on 7 kuukautta.
Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja vaihtelevan työn lisäksi laajat koulutus- ja kehittymismahdollisuudet. Kaupungin työntekijänä voit hakea vuokra-asuntoa Auroranlinnalta, jonka asunnot ovat markkinatasoa edullisempia ja työntekijöidemme asuntohakemukset etusijalla.
Koska elämä ei ole pelkkää työtä, meillä huolehditaan myös työn ja vapaa-ajan tasapainosta. Saat käyttöösi Epassi Flex -kokonaisuuden sisältäen liikunta-, kulttuuri-, työmatka- ja hyvinvointiedut. Etua voi saada korkeintaan 550 euroa kalenterivuodelta. Käytettävissä oleva saldo määräytyy työsuhteesi pituuden perusteella. Lisäksi käytettävissäsi on lounasetu. Saat käyttöösi henkilöstöetuna myös kaupunkipyörän ja voit halutessasi vierailla kaupungin työntekijöiden omalla virkistyssaarella.
Kelpoisuusehto
Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito.
Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48
:n mukaista rokotussuojaa sekä 55:n mukaista tuberkuloosiselvitystä.
Tehtävässä edellytetään iäkkäiden henkilöiden kanssa työskentelevien rikostaustaotteen esittämistä (laki sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta 741/2023, 28
).
Lisäksi edellytämme
Olet työtön helsinkiläinen työnhakija ja täytät jonkin seuraavista ehdoista:
olet 15-24-vuotias olet täyttänyt 50 vuotta et ole suorittanut ylioppilastutkintoa, ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa tarkoitettua tutkintoa tai näihin rinnastettavaa ulkomaista toisen asteen tutkintoa olet kotoutumisen edistämisestä annetussa laissa tarkoitettuun kotoutumissuunnitelmaan oikeutettu et ole ollut ansiotyössä kuuden edellisen kuukauden aikana työttömänä työnhakijana mahdollisuutesi sopivan työn saamiseen ovat olennaisesti vähentyneet vamman tai sairauden vuoksi.
Edellisen palkkatuetun työsuhteen päättymisestä Helsingin kaupungilla tulee olla kulunut vähintään kolme vuotta, ennen kuin voit työllistyä uudelleen palkkatuella kaupungille. Mikäli et ole varma, oletko palkkatukikelpoinen, varmista asia ennen hakemuksen jättämistä työllisyyspalvelujen asiantuntijaltasi.
Arvostamme monimuotoisuutta ja yhdenvertaisuutta työyhteisössämme. Toivomme hakijoiksi eri-ikäisiä, eri sukupuolia olevia, vammaisia sekä eri kieli-, kulttuuri- ja muihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä. Pyrimme varmistamaan esteettömän ja saavutettavan rekrytointiprosessin kaikille hakijoille. Jos tarvitset hakuprosessin aikana mukautuksia tai sinulla on esteettömyyteen liittyviä toiveita, voit olla yhteydessä sähköpostitse osoitteeseen sotepe.monimuotoinen.rekrytointi@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman). Viestit käsitellään erillään rekrytoivasta yksiköstä, eikä yhteydenottoja välitetä rekrytoivalle esihenkilölle ilman hakijan suostumusta.
