Johtava tuloksellisuustarkastaja
Haemme Helsingin kaupungin tarkastusvirastoon vakituiseen työsuhteeseen aikaansaavaa johtavaa tuloksellisuustarkastajaa.
Johtavana tuloksellisuustarkastajana avustat tarkastuslautakuntaa kaupunginvaltuuston kaupunkikonsernille asettamien tavoitteiden toteutumisen arvioinnissa sekä toiminnan tuloksellisuus- ja tarkoituksenmukaisuusarvioinnissa. Arvioinnin kohteet ja aiheet vaihtuvat vuosittain mahdollistaen monipuoliset arviointitehtävät.
Lisäksi toimit tarkastuslautakunnan toimikunnan sihteerinä, avustat arviointipäällikköä lautakunnan vuosittaisen arviointisuunnitelman ja -kertomuksen valmistelussa, koordinoit ja ohjaat tarkastusviraston tarkastajien tekemää arviointityötä sekä osallistut arvioinnin laadunvarmistukseen. Työtehtäviisi kuuluu myös avustaa tilintarkastajaa kaupungin lakisääteisessä tilintarkastuksessa.
Tarjoamme kiinnostavia ja monipuolisia tehtäviä 17 henkilön työyhteisössä, jossa henkilöstökyselyjen perusteella voidaan ja viihdytään hyvin. Helsingin kaupungin työntekijänä saat käyttöösi Suomen suurimman työnantajan monipuoliset henkilöstöedut. Panostamme perehdytykseen sekä jatkuvaan osaamisen kehittämiseen, ja henkilöstömme työhyvinvointi on meille tärkeää. Työskentelemme joustavasti monipaikkaisesti, ja modernit toimitilamme sijaitsevat Helsingin Kalasatamassa.
Tehtävän kelpoisuusehto
Tehtävän kelpoisuusehtona on ylempi korkeakoulututkinto.
Kielitaitovaatimuksena on erinomainen suullinen ja kirjallinen suomen kielen taito.
Lisäksi tehtävässä edellytetään
Kyseessä on vaativa asiantuntijatehtävä, jossa edellytetään hyvää tuloksellisuus- ja tarkoituksenmukaisuusarvioinnin osaamista sekä perehtyneisyyttä kuntahallintoon ja -talouteen. Lisäksi edellytetään hyviä viestintä- ja vuorovaikutustaitoja sekä kykyä tehdä yhteistyötä sisäisten ja ulkoisten sidosryhmien kanssa.
Eduksi luetaan kokemus julkishallinnon ja -talouden arviointi- ja tarkastustehtävistä tai niihin rinnastettavista tehtävistä, hyvät oman työn suunnittelu- ja organisointitaidot, hyvät valmiudet tiimi- ja parityöhön sekä kiinnostus jatkuvaan oman ja viraston arviointiosaamisen kehittämiseen. Lisäksi eduksi luetaan kokemus luottamushenkilöiden kanssa työskentelystä sekä hyvä suullinen ja kirjallinen ruotsin kielen taito.
