Joulusijaisia (lähihoitajia) Rinnekodit Omakoti Sofiaan
Rinnekodit on työntekijöidensä kokonaisvaltaista hyvinvointia tukeva työpaikka. Rakennamme yhdessä arvostavaa ja yhdenvertaista työkulttuuria, jossa jokaisella on mahdollisuus kehittyä.
Haemme nyt lähihoitajia määräaikaisiin työsuhteisiin marras-tammikuun väliselle ajalle joulun ajan sijaisuuksiin.
Tervetuloa Rinnekodit Omakoti Sofiaan!
Rinnekodit Omakoti Sofiassa asuu 18–29 -vuotiaita nuoria aikuisia, joilla on lievä tai keskivaikea kehitysvamma ja/tai autismikirjon piirteitä. 22-paikkainen ympärivuorokautisen asumisen yksikkömme sijaitsee Espoon Matinkylässä, hyvien metro- ja bussiyhteyksien varrella.
Työssämme tuemme asiakkaitamme itsenäisempää elämää kohti. Harjoittelemme arjen taitoja suunnitellusti ja tavoitteellisesti, ja Matinkylän ympäristö antaa siihen loistavat mahdollisuudet erilaisine asiointipaikkoineen. Nuorten aikuisten kanssa ei aika käy pitkäksi, ja hyvä huumori kuuluu arkeemme! Yksilölliset tuen tarpeen suunnitelmat teemme yhteistyössä asiakkaan ja hänen lähiverkostonsa kanssa. Valmistelemme yhdessä myös tulevaa kartoittamalla asiakkaan seuraavaa asumismuotoa ja tuen tarvetta.
Tavoitteemme on tukea asiakkaidemme toimijuutta ja osallisuutta heidän omassa arjessaan ja tarjota laadukasta palvelua asiakaslupauksemme mukaisesti.
Tehtävä ja sen tavoitteet
Ohjaajana olet avainroolissa asiakkaiden yksilöllisten tarpeiden tunnistamisessa ja laadukkaan hoidon tarjoamisessa. Varmistat asiakkaillemme sujuvan arjen lomakauden aikana ja olet mukana luomassa tunnelmallista joulun aikaa.
Ohjaajana työnkuvasi muodostuu asukkaidemme toimintakyvyn kokonaisvaltaisesta tukemisesta ja ylläpitämisestä, ohjaustyöstä, kirjaamisesta ja yhteistyöstä asiakkaan verkoston kanssa.
Työskentelet ammattitaitoisella otteella asiakkaan itsemääräämisoikeutta kunnioittaen ja hänet arvostavasti kohdaten.
Odotamme Sinulta
lähihoitajan tutkintoa ja Lupa- ja valvontaviraston Suosikki-rekisteröintiä TAI loppuvaiheen opintoja sosiaali- ja terveydenhuollon ammattikorttia (Kanta-varmennekortti) TAI valmiutta hankkia kortti koeajan aikanavalmiutta kolmivuorotyöhönhyvää suomen kielen suullista ja kirjallista osaamista, jota tarvitset kirjaamisessa ja asiakkaiden kohtaamisessatartuntatautilain 48mukaista rokotesuojaahygieniapassiakokemusta kehitysvammatyöstä ja taitoa kohdata myös haastavasti käyttäytyviä asiakkaita
Rinnekodit on savuton ja päihteetön työpaikka.
Tarkistamme rikosrekisteriotteen tehtävään valitulta lainsäädännön (laki sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta) tarkoittamalla tavalla ennen työsuhteen solmimista. Rikosrekisteriote ei saa olla kuutta kuukautta vanhempi.
Työyhteisö ja kulttuuri
Työyhteisöömme kuuluu ohjaajia, sairaanhoitaja, erityisohjaajia, kodinhuoltaja sekä esihenkilönäsi toimiva palveluyksikön johtaja. Esihenkilösi on sitoutunut tukemaan sinun ja koko työyhteisön kehittymistä valmentavalla otteella – kannustaen, palautetta antaen ja huolen hetkellä kuunnellen. Rohkaisemme toisiamme kasvamaan sekä omilla poluillamme että yhdessä.
Käytössämme on turvallisemman tilan periaatteet. Näitä yhdessä noudattamalla varmistamme kaikille arvostavan, turvallisen ja viihtyisän työyhteisön, jossa jokainen voi olla oma itsensä.
Tarjoamme Sinulle
valmistuneelle lähihoitajalle palkkaluokan G22 mukaisen palkkauksen (2562,61-2901,33 € + yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukaiset vuorolisät)loppuvaiheen lähihoitajaopiskelijalle palkkaluokan G22 -6% mukaisen palkkauksen (2408,85 - 2727,25 € + yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukaiset vuorolisät)monipuolisen työterveyshuollon ja laajan vapaa-ajan tapaturmavakuutuksenmahdollisuuden osa-aikaiseen työsuhteeseen oman perehdyttäjän ja sinulle suunnitellun vieraanvaraisen perehdytyksen tehtävän, jossa pääset hyödyntämään osaamistasi ja vahvuuksiasimahdollisuuden osallistua urasparraukseen
Työpaikan hakeminen ja rekrytoinnin eteneminen
Voit jättää hakemuksesi helposti vastaamalla muutamaan kysymykseen. Toivomme, että jätät hakemuksesi suomeksi. Hakuaika päättyy 11.10.2026 – voimme kuitenkin sulkea rekrytoinnin jo aiemmin oikean henkilön löytyessä. Työ alkaa sopimuksen mukaan marras-joulukuussa ja jatkuu enintään tammikuun loppuun, sovitun sijaisuuden ajan. Huom. kyseessä ei ole keikkatyö vaan yhtäjaksoinen sijaisuus säännöllisellä työajalla.
Arvostamme monimuotoisuutta työyhteisössämme ja kannustamme erilaisista taustoista tulevia henkilöitä hakemaan meille töihin.
Kysyttävää? Ota rohkeasti yhteyttä:
Palveluyksikön johtaja Malin Karomäki
28.9.-2.10. klo 12-13 ja 5.10.-8.10. klo 10-12, puh. 0401906460, tai sähköpostitse malin.karomaki@rinnekodit.fi
Lue lisää yksiköstämme: Rinnekodit Omakoti Sofia
Rinnekodit on kaupungistuvan Suomen erityispalvelujen tuottaja. Rinnekodit tarjoaa vaikuttavia sote-palveluja ikääntyneille, kehitysvammaisille, eri tavoin vammautuneille, mielenterveys- ja päihdekuntoutujille ja asunnottomille henkilöille, lapsille ja nuorille sekä muille erityistä tukea tarvitseville ihmisille. Rinnekodit on myös merkityksellinen työpaikka noin 2 900 sote-alan ammattilaiselle, jotka tekevät työtä ammattitaidolla ja sydän mukana. Rinnekodit on yhteiskunnallinen yritys ja osa Diakonissalaitoksen yleishyödyllistä säätiökonsernia.
#sydänmukana #elämänpoluilla
