← Takaisin työpaikkoihin

Kirjastonhoitajan tehtävä Kokkolan kaupunginkirjastossa

  • Suomi
  • Suomi · Ruotsi
  • Julkaistu 17.08.26 13:42

Kokkolan kaupunginkirjasto etsii lasten ja nuorten kohtaamisesta innostunutta ammattilaista vahvuuteensa.

Pääasiallisiin tehtäviin kuuluu lasten- ja nuorten kirjastopalvelut ja niiden kehittäminen. Toimit yhteistyössä muiden kanssa tiimissä, joka vastaa lukutaidosta ja lukemisen edistämisestä. Asiakaspalvelussa palvelemme kaikenikäisiä ja asiakaspalvelu sisältää myös musiikkikirjastotyötä.

Edellytämme valmiutta osallistua sekä varhaiskasvatus- että perusopetusyhteistyöhön, esimerkiksi kirjavinkkaukseen, satutuokioiden pitämiseen ja tiedonhaun opetukseen. Työ voi mahdollisesti tulevaisuudessa sisältää yhteistyötä toisen asteen kanssa.

Sinulla on osavastuu lasten- ja nuorten kokoelmatyöstä. Osallistut kirjaston viestintään erityisesti sosiaalisessa mediassa sekä tapahtumien ja oheistoimintojen suunnitteluun ja järjestämiseen.

Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto sekä 60 opintopisteen tai 35 opintoviikon laajuiset korkeakoulutasoiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot.

Arvostamme hyviä työyhteisö- ja vuorovaikutustaitoja sekä itsenäistä työotetta. Edellytämme suomen kielen hyvää osaamista sekä valmiutta palvella asiakkaita ruotsiksi ja englanniksi.

Katsomme eduksi idearikkaan ja reippaan asenteen sekä kiinnostuksen lasten- ja nuortenkirjallisuuteen. Koet lukutaidon ja lukemisen edistämisen ensiarvoisen tärkeäksi. Eduksi katsotaan myös aiempi kirjastoalan työkokemus ja oman auton käyttömahdollisuus.

Työaika on 36,25 tuntia viikossa. Työ on vuorotyötä, johon sisältyy aamu- ja iltavuoroja sekä lauantaityötä. Kirjastovirkailija työskentelee pääkirjastossa lasten- ja nuortenosastolla sekä tarvittaessa muissa Kokkolan kaupunginkirjaston toimipisteissä.

Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaan, 2KIR42B1. Tehtäväkohtainen palkka on 2 714,22 euroa kuukaudessa, minkä lisäksi maksetaan mahdollinen kokemuslisä. Koeaika on 6 kuukautta.

Tehtävään valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ennen työn vastaanottamista. Alkuperäiset kelpoisuus- ja työtodistukset pyydetään nähtäväksi haastatteluun kutsuttavilta.

Hakemukset toimitetaan sähköisesti [http://www.kuntarekry.fi:n]www.kuntarekry.fi:n kautta viimeistään 11.9.2026 klo 16:00.

Lisätietoja tehtävästä antaa kirjastopalvelujen johtaja Susann Forsberg, puh. 044-7809 564, sähköposti: susann.forsberg@kokkola.fi