← Takaisin työpaikkoihin

Rakennuslogistiikkatyöntekijöitä teollisuusrakentamisen hankkeeseen

  • Suomi
  • Suomi
  • Julkaistu 25.09.26 15:55

Haemme RAKENNUSLOGISTIIKKATYÖNTEKIJÖITÄ asiakasyrityksemme teollisuusrakentamisen hankkeeseen

Nyt olisi tarjolla mahdollisuus päästä mukaan poikkeuksellisen laajaan ja pitkäkestoiseen projektiin Oulun seudulla. Etsimme asiakkaallemme rakennuslogistiikkatyöntekijöitä mukaan hankkeeseen, jonka on arvioitu kestävän useamman vuoden. Kyseessä on kokonaisuudessaan mittava työmaa, jossa tekemistä riittää ja jossa pääset työskentelemään osana isoa työporukkaa.

TYÖNKUVA

  • Kohteeseen tulevien tavaroiden ja materiaalien käsittely
  • Työmaan varaston ylläpito ja materiaalien seuranta
  • Toimitusten ja materiaalivirtojen ohjaaminen työmaan sisällä
  • Työmaan kulkureittien ja työskentelyalueiden järjestyksestä huolehtiminen
  • Jätteiden lajittelu, kerääminen ja kuljetus niille osoitettuihin pisteisiin

Työtehtävät vaihtelevat hankkeen etenemisen mukaan, joten tehtävässä pääset tutustumaan laajasti rakennuslogistiikan eri työvaiheisiin. Työtä tehdään yhdessä logistiikkatiimin kanssa. Työaika on arkisin klo 7 - 15.30. Työn arvioitu aloitus on joulukuun aikana.

ODOTAMME

  • aiempaa kokemusta rakennus- tai logistiikka-alan työtehtävistä
  • hyvää fyysistä kuntoa
  • huolellista ja oma-aloitteista työotetta
  • valmiutta työskennellä vaihtelevissa sääolosuhteissa
  • sujuvaa suomen kielen taitoa ja vähintään 18 vuoden ikää

Edellytämme voimassa olevaa työturvallisuuskorttia sekä oman auton käyttömahdollisuutta.

TARJOAMME

Me NJC:llä tarjoamme ammattimaisen työsuhdeasioiden hoidon jo 30 vuoden kokemuksella, mahdollisuuden myös pitkäaikaiseen työsuhteeseen, monipuoliset tehtävät sekä asianmukaiset työvaatteet ja varusteet. Miksi töihin NJC:lle? Lue lisää täältä!

Tarjoamme vähintään työehtosopimuksen mukaisen palkan. Palkkauksessa huomioidaan lisäksi tehtävässä tarvittava osaaminen, ammattitaito ja aiempi kokemus.

Jätä hakemus oheisen linkin kautta. Lisääthän hakemukseen tiedon aiemmasta työhistoriasta ja koulutuksesta sekä mahdolliset voimassa olevat kortit (esim. työturvallisuuskortti, tulityökortti).

Lisätietoja rekrytointitiimiltä arkisin klo 8 - 16, puh. 044 7051 444.

Oululaislähtöinen NJC on tuottanut henkilöstö- ja työmaapalveluita joustavasti ja luotettavasti jo 30 vuoden ajan. Työllistämme vuosittain sadoilla työmailla ja kymmenissä tehtaissa yli 1000 rakennus- ja teollisuusalojen ammattilaista, joista jokainen on tärkeä osa NJC:n tarinaa. Lue työntekijöidemme kokemuksia osoitteesta .

NJC - Aidosti ammattilainen