← Takaisin työpaikkoihin

Salesperson

  • Paikan päällä
  • Suomi
  • Suomi
  • Julkaistu 07.09.26 10:23

Tule mukaan rakentamaan uudistuvaa Pohjantähteä ja jätä kädenjälkesi menestystarinaamme. Haemme tuloksentekijöitä Keski-Suomen alueelle vakuutusmyyjäksi jota me kutsumme oma vakuutusihmiseksi. Tehtävässä toimit itsenäisenä yrittäjänä, esimerkiksi toiminimellä tai osakeyhtiöllä. Oma vakuutusihminen toimii henkilöasiakkaidemmeasiantuntijana heidän riskien tunnistamisessa ja turvaamisessa sekä vastaa asiakkuuksien kehittämisestä koko asiakkuuden ajan. Sinulle on tärkeää asiakassuhteiden pysyvyys ja erinomainen asiakaspalvelu. Kokemus vakuutusalalta on eduksi, mutta tärkeintä on oikea asenne ja motivaatio. Tapaat asiakkaita Jyväskylässä kohtaamispisteellämme, verkossa tai asiakkaiden kotona. Käytössäsi on Jyväskylän toimisto asiakkaiden tapaamista ja työskentelyä varten. Edustat Pohjantähteä kaikissa kohtaamisissa ja vahvistat yhtiön paikallista tunnettuutta. Odotamme sinultavahvaa paloa myyntityöhön ja asiakkuuksien kehittämiseen. Näytöt myyntityöstä ja pitkistä asiakassuhteista katsotaan eduksierinomaisia vuorovaikutustaitojahalua sitoutua tavoitteelliseen asiakashankintaan ja asiakkuuksien hoitoontavoitteista motivoitumista ja valmiutta työskennellä niiden eteensuomen kielen erinomaista suullista ja kirjallista osaamistavalmiutta toimia yrittäjänä Mitä yrittäjyys Pohjantähdellä tarkoittaavastaat omasta tuloksestasi ja voit vaikuttaa ansiotasoosisuunnittelet ja johdat omaa päivittäistä työtäsihyödynnät Pohjantähden valmiita tuotteita, markkinointia ja tukea liiketoimintasi kasvattamiseen Tarjoamme sinullemotivoivan mahdollisuuden toimia yrittäjänä kiinnostavien vakuutustuotteiden parissavalmiit, kilpailukykyiset vakuutustuotteet myytäväksimerkittävän asiakaspotentiaalin alueellataitojesi kasvaessa vastuullesi siirtyy itse hankittujen asiakkuuksien lisäksi myös olemassa olevia asiakkuuksiakattavan perehdytyksen ja jatkuvan koulutuksentyöskentelyvälineet ja tilatlämpimän ja mutkattoman työyhteisön tuen, jossa apua saa aina – et jää yksin Ihmisen kokoisessa vakuutusyhtiössä teemme joka päivä merkityksellistä työtä asiakkaidemme eteen, ja työntekijöidemme hyvinvointi on meille tärkeää. Tulet osaksi noin kymmenestä oma vakuutusihmisestä koostuvaa tiimiä. Voit tutustua tulevaan työyhteisöösi ja aluetta luotsaaviin franchising-yrittäjiin verkkosivuillamme Yrittäjämme -osiossa. Lisätietoja antaa franchising-yrittäjä Mikko Ralli (etunimi.sukunimi@pohjantahti.fi, 040 716 0929). Mikko soittaa sinulle takaisin, mikäli ei ehdi vastata puheluusi asiakastapaamisista johtuen. Haethan tehtävään rekrytointijärjestelmämme kautta viimeistään 20.9, mutta aloitamme haastattelut jo hakuaikana, joten ethän epäröi hakea! Tehtävässä voit aloittaa sopimuksen mukaan.Tehtävään valittavan luottotiedot tarkastetaan ja edellytämme vakuutusalaa koskevien säännösten mukaista hyvämaineisuutta. Säilytämme hakemuksia liitteineen 18 kuukautta valinnan tehtyämme. Ai mikä Pohjantähti? Vakavarainen vakuutusalan konkari, alalla jo 130 vuotta. Voimakkaasti uudistuva, ketterä ja kehittyvä, asiakkaiden omistama keskinäinen vakuutusyhtiö. 28 toimistoa eri puolilla Suomea, ja yli 400 ammattilaista asiakkaiden avuksi, joista 8 Juhaa, 6 Hannaa ja 5 Jania. Yksi Pohjantähti, ja kaikki sen puolesta – työskentelyä vastuullisesti, mutta huumorilla ja yhteistyöllä asiakkaan parhaaksi. #ihmisenkokoinenvakuutusyhtiö