Asiantuntija, sisäinen tarkastus
Haemme asiakkaallemme Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassalle organisaation kannalta keskeiseen asiantuntijarooliin sisäisen tarkastuksen ammattilaista. Tehtäväkuvaus Roolissa toimit riippumattomana asiantuntijana ja tehtävänäsi on arvioida organisaation sisäisen valvonnan, riskienhallinnan ja toimintatapojen toimivuutta sekä tunnistaa kehityskohteet. Vastaat sisäisten tarkastusten suunnittelusta, valmistelusta, toteuttamisesta ja raportoinnista. Työ sisältää tarkastuskohteiden valintaa, riskien arviointia, tarkastussuunnitelmien laatimista, aineistojen analysointia sekä havaintojen dokumentointia ja esittämistä. Tarkastuksen kohteena voi olla mikä tahansa organisaation toiminto. Tyypillisiä tarkastuskokonaisuuksia ovat esimerkiksi etuuskäsittely, jäsenasiat sekä erilaiset tukiprosessit kuten henkilöstöhallinto. Työskentely on pitkäjänteistä ja perustuu vuosittaiseen tarkastussuunnitelmaan, mutta mukaan voi tulla myös erillisiä tarkastuksia esimerkiksi esiin nousseiden riskien tai havaintojen perusteella. Lopullinen toimenkuva määräytyy valitun henkilön osaamisen ja kiinnostuksen mukaisesti. Olet etsimämme henkilö jos.. Sinulla on aikaisempaa kokemusta sisäisestä tarkastuksesta tai vastaavista tehtävistä. Tehtävässä menestyminen edellyttää ymmärrystä riskienhallinnasta, sisäisestä valvonnasta ja toimintaprosessien arvioinnista. Tärkeää on kyky hahmottaa kokonaisuuksia, soveltaa lainsäädäntöä käytäntöön sekä arvioida toimintaa objektiivisesti. Odotamme tehtävään valittavalta henkilöltä oma-aloitteisuutta, uteliaisuutta, analyyttistä ajattelutapaa sekä kykyä työskennellä itsenäisesti. Raporttien ja Excel-aineistojen hallinnoinnin lisäksi, toivomme sinulta aitoa kiinnostusta ymmärtää prosesseja, ihmisiä ja organisaation toimintaa kokonaisuutena. Mahdollinen työttömyysturvan osaaminen katsotaan eduksesi. Tehtävässä tarvitaan hyvää kirjallista ilmaisukykyä, koska työ sisältää raportointia, tarkastussuunnitelmien laatimista ja havaintojen esittämistä eri kohderyhmille. Excelin hyvä perusosaaminen on tarpeen analysointi- ja raportointityössä, mutta tehtävä ei edellytä syvällistä teknistä erityisosaamista. Soveltuva koulutustausta voi olla esimerkiksi kauppatieteellinen, oikeustieteellinen tai muu tehtävää tukeva korkeakoulututkinto, mutta tämä ei ole pakollinen. Tarjoamme sinulle Kyseessä on poikkeuksellisen mielenkiintoinen mahdollisuus henkilölle, joka haluaa tehdä aitoa sisäistä tarkastusta ja vaikuttaa suoraan organisaation toiminnan kehittämiseen. Tehtävä tarjoaa mahdollisuuden rakentaa uuden roolin sisältöä, toimia yhteistyössä johdon kanssa sekä tarkastella koko organisaation toimintaa laajasta näkökulmasta. Tehtävä on vakituinen ja kokoaikainen. Työskentely tapahtuu hybridimallissa Helsingin toimistolla ja työskentely onnistuu paljon myös etänä. Käytössäsi on liukuva työaika ja mukava työympäristö hyvien kulkuyhteyksien varrella. Saat käyttöösi kattavat työsuhde-edut: lounas- virike- ja työmatkaedun, laajan työterveyshuollon palvelut sekä vapaa-ajan vakuutuksen. Toivotamme sinut tervetulleeksi tiimiimme pikaisellakin aikataululla! Lisätietoja tehtävästä ja hakuprosessista antaa Eilakaislan Senior HR-konsultti Heidi Hudson p. +358 50 323 8375 tai etunimi.sukunimi@eilakaisla.fi. Paikka täytetään heti sopivan hakijan löydyttyä. Muistathan liittää hakemukseesi ajantasainen CV:si ja hakemuksesi. Rekrytoinnin yhteistyökumppanina toimii Eilakaisla ja valittu henkilö solmii työsopimuksen suoraan JHL työttömyyskassan kanssa.
