Gaardi-vartijoita Jyväskylän Sokokselle
Reila Palvelut Oy on rahahuoltoalan ja turvallisuuspalveluiden edelläkävijä Suomessa. Olemme SOK:n tytäryhtiö ja huolehdimme S-ryhmän myymälöiden turvallisuudesta ja rahahuollosta.
Rekrytoimme nyt kokoaikaisia ja osa-aikaisia Gaardi-vartijoita Jyväskylän Sokokselle. Työn aloitus on marraskuun 2026 aikana.
Gaardin tehtävänä on taata asiakkaille sujuva ja turvallinen asiointi myymälässä. Ennaltaehkäiset omalla toiminnallasi ongelmatilanteiden syntymistä sekä puutut mahdollisiin häiriöihin. Työhösi kuuluu muun muassa valvomotyöskentelyä, näkyvää valvontaa myymälän puolella sekä asiakaspalvelua. Aikaisempi työkokemus turvallisuusalalta ja/tai turvallisuusalan koulutus ovat tässä työssä ehdottomasti plussaa, mutta työkokemusta tärkeämpää on reipas asenne, aito motivaatio ja halu oppia ja kehittyä alalla. Myös paineensietokyky ja rohkeus puuttua turvallisuustilanteisiin ovat avainasemassa tehtävässä onnistumisen kannalta.
Me tarjoamme
Työstä maksetaan vartiointialan työehtosopimuksen mukaista palkkaaReilan työntekijänä olet oikeutettu saamaan turvallisuusalan parhaat ja laajimmat S-ryhmän henkilökuntaedut: alennusta saat muun muassa S-ryhmän ravintoloista -25%, S-ryhmän hotellihuoneita todella edulliseen henkilökuntahintaan, S-ryhmän myymälöistä jopa -3-20%, ABC:n autopesuista -50% ja paljon muuta.Osana S-ryhmää olemme yksi Suomen vastuullisimmista yrityksistä
Olet etsimämme henkilö mikäli
Olet täysi-ikäinen, sinulla on nuhteeton tausta ja puhut sujuvasti suomen kieltäSinulla on vartijakorttiSinun on mahdollista tehdä joustavasti aamu- ja iltavuoroja arkisin ja viikonloppuisinSinulla on hyvä asenne, reipas ja positiivinen ote työhön, asiakaspalveluhenkisyyttä ja halu tehdä aina parhaasi sekä uskallusta puuttua epäkohtiin ja turvallisuustilanteisiinVähintään 2 vuoden turvallisuusalan työkokemus tai -koulutus katsotaan eduksi
Mikäli olet kiinnostunut useammasta tehtävästä Reilalla, laitathan vain yhden hakemuksen ja kerrot siinä, mistä muista tehtävistä olet kiinnostunut. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana ja teemme valintoja heti sopivien henkilöiden löydyttyä, joten mikäli tehtävä kiinnostaa sinua, haethan paikkaa pikaisesti. Huomioithan, että emme käsittele sähköpostitse lähetettyjä hakemuksia, vaan toivomme hakemukset suoraan rekrytointijärjestelmäämme.
Lisätietoja tehtävästä antaa tuleva esihenkilösi Tero Ratilainen, tero.ratilainen@reila.fi.
