← Tillbaka till jobb

Tutkimusapulainen (taloustiede)

  • På plats
  • Finland
  • Finska
  • Publicerad 24.09.26 17:52

Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu muodostavat yhdessä Suomen toiseksi suurimman monitieteisen, innostavan ja vaikuttavan tutkimus- ja oppimisyhteisön. Korkeakouluyhteisömme osaamiskärjet ovat tekniikka, terveys ja yhteiskunta. Lue lisää: www.tuni.fi

Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunnassa, kauppatieteiden yksikköön taloustieteen opintosuuntaan haetaan tutkimusapulaista innovaatioihin ja yritysten vastuullisuuteen liittyvään tutkimushankkeeseen.

Tehtävänkuvaus

Tutkimusapulaisen tehtäviin kuuluvat erityisesti avustaminen tutkimusaineistojen keräämisessä, käsittelyssä ja analysoinnissa eri tutkimushankkeissa. Tutkimusapulainen avustaa sekä määrällisen että laadullisen aineiston automatisoidussa keruussa muun muassa yritysten toimintakertomuksista, työehtosopimuksista, sekä patenttidokumenteista tekoälymalleja hyödyntäen. Lisäksi tehtäviin voi kuulua raportointia, alustavien analyysien tekemistä sekä tutkimuskirjallisuuteen perehtymistä. Tutkimushankkeiden aiheita on mahdollista yhdistää myös omaan opinnäytetyöhön, kuten kandidaatintutkielmaan, pro gradu -tutkielmaan tai diplomityöhön.

Edellytykset

Edellytämme osaamista suurista kielimalleista (esim. ChatGPT), kokemusta Pythonin käytöstä sekä kykyä käyttää ohjelmointirajapintoja (API). Myös harrastuneisuus tai opinnoissa kartutettu kokemus on tehtävässä hyödyksi.

Tutkimusapulaiselta toivomme

valmiutta itsenäiseen ja tarkkuutta vaativaan työskentelyyn oma-aloitteisuutta ja itseohjautuvuutta erinomaista englannin kielen taitoa kiinnostusta empiiriseen tutkimustyöhön ja aineistojen parissa työskentelyyn kiinnostusta uusien tutkimusmenetelmien ja työkalujen oppimiseen ja hyödyntämiseen

Lisäksi Linux -osaaminen katsotaan tehtävässä eduksi.

Tarjoamme

Tehtävä alkaa sopimuksen mukaan, kuitenkin mielellään mahdollisimman pian. Työsuhde on kokoaikainen ja määräaikainen vuoden 2026 loppuun saakka. Tehtävä voidaan sopimuksen mukaan täyttää myös osa-aikaisena. Työajan tulee kuitenkin olla vähintään 40 % täydestä työajasta. Tehtävään sovelletaan työsopimuslain mukaista koeaikaa.

Tutkinto-opiskelijoiden tehtävät sijoittuvat yliopistojen palkkausjärjestelmässä (YPJ) opetus- ja tutkimushenkilökunnan vaativuustasolle 1. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työssä suoriutumiseen perustuva palkanosuus, joka määräytyy suoritettujen opintopisteiden perusteella. Kokoaikatyössä palkka on noin 2200-2600 euroa kuukaudessa suoritettujen opintopisteiden mukaan.

Tutkimusapulainen pääsee osaksi laajaa Verotutkimuksen huippuyksikön kansainvälistä tutkijayhteisöä ja saa arvokasta kokemusta korkeatasoisessa tutkimusympäristössä työskentelystä.

Lue lisää Tampereen yliopistolla työskentelystä: www.tuni.fi/toihin.

Hakuohjeet

Jätäthän hakemuksesi yliopiston sähköisellä hakulomakkeella (linkki löytyy tämän ilmoituksen alta). Hakuaika tehtävään päättyy 28.9.2026 klo 23:59.

Liitäthän hakemukseesi hakemuskirjeen ja opintorekisteriotteen.

Kutsumme soveltuvimmat hakijat haastatteluun. Haastattelussa testataan hakijan osaamista tutkimusapulaisen työhön liittyvällä case-tehtävällä. Ohjeet tehtävään valmistautumiseen annetaan viikko ennen haastattelua.

Lisätietoja Tehtävästä Antaa

Professori Jarkko Harju jarkko.t.harju@tuni.fi

Työelämäprofessori Marita Laukkanen marita.laukkanen@tuni.fi