← Tillbaka till jobb

Väitöskirjatutkija/projektitutkija, hoitotiede

  • På plats
  • Finland
  • Finska
  • Publicerad 11.09.26 10:25

Haemme väitöskirjatutkijaa/projektitutkijaa, jonka tutkimusalana on hoitotiede. Tehtävä sijoittuu Kuopion kampukselle ja alkaa 1.11.2026 tai sopimuksen mukaan. Lue lisää alta, ja hae viimeistään 11.09.2026.

Tehtävä ja palkkaus

Väitöskirjatutkijan/projektitutkijan tehtävässä työskentelet hankkeessa Kuopion kampuksella. Family Finger puoliso-omaishoitajien elintapojen edistäminen -hanke (Suomen Akatemia) sijoittuu hoitotieteen laitokselle terveystieteiden tiedekuntaan.

Family Finger -tutkimushankkeen Kuvaus

Väestön ikääntyminen johtaa kasvavaan hoivan tarpeeseen. Etenkin omaishoitajilla on tärkeä hoivavastuu yhteiskunnassa, mutta heillä on myös suurentunut riski stressille, masennukselle sekä kognition että elintapojen heikentymiselle. Suomessa toteutettu menestyksekäs FINGER-tutkimus on osoittanut, että kognitiivisia toimintoja voidaan ylläpitää monitahoisella elintapainterventiolla. Tässä Itä-Suomen yliopiston ja THL:n tutkijoiden yhteishankkeessa mukailemme aiemmin kehitettyä FINGER-interventiomallia ja luomme uuden Family FINGER-mallin yhdessä omaishoitajien kanssa. Tutkimme omaishoitajien myötävaikuttavia ja estäviä tekijöitä terveyttä edistäviin elämäntapoihin sekä arvioimme Family FINGER-mallin vaikutusta omaishoitajien mielenterveyteen, elämänlaatuun ja kognitiivisiin toimintoihin käyttäen määrällistä aineistoa. Lisäksi arvioimme mallin kustannustehokkuutta, löytääksemme keinoja yhteiskunnan terveydenhuollon kustannusten vähentämiseksi.

Väitöskirjatutkijan/projektitutkijan tehtävänä on

tehdä korkealaatuista tutkimusta hoitotieteen alalla omaa väitöskirjaa varten sekä suorittaa jatko-opintoihin kuuluvat opinnot. Lisäksi väitöskirjatutkija vastaa tutkimustulosten levittämisestä vaikuttavien julkaisujen, konferenssiesitysten ja muiden hankkeeseen liittyvien toimien kautta,osallistua aineistonkeruuseen tutkimushankkeessa,harjoittaa hoitotieteen alan tutkimusta,osallistua alan hanke- ja julkaisutoimintaan.

Tehtävä täytetään määräajalle 1.11.2026 tai sopimuksen mukaan alkaen 31.8.2028 saakka. Määräaikaisuuden perusteena projektitutkijan nimikkeellä on työskentely hanketehtävissä käynnissä olevassa Family Finger puoliso-omaishoitajien elintapojen edistäminen -projektissa. Väitöskirjatutkijan nimikkeellä tulee olla myönnettynä jatko-opinto-oikeus ja työsuhteen määräaikaisuuden peruste on väitöskirjatyö. Projektitutkijan työsuhde voidaan päivittää väitöskirjatutkijaksi, kun jatko-opinto-oikeus on myönnetty. Uuden työntekijän tullessa tehtävään käytetään koeaikaa.

Tehtävän palkkaus määräytyy yliopistojen opetus- ja tutkimushenkilöstön palkkausjärjestelmän mukaisesti. Palkka koostuu tehtäväkohtaisesta palkanosasta ja henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvasta palkanosasta. Tässä tehtävässä tehtäväkohtainen palkanosa on vaativuustasoluokittelussa tasolla 2. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on 6 - 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Henkilökohtaisesta palkanosasta riippuen palkka työsuhteen alkaessa on noin 2704,74- 2844,64 €/kk.

Mitä edellytämme ja toivomme sinulta

Edellytämme sinulta

jatkokoulutuskelpoisuutta hoitotieteessäylempää korkeakoulututkintoa/ maisterin tutkintoasairaanhoitajan/ terveydenhoitajan/ kätilön ammattitutkintoa tai muuta soveltuvaa ammattikorkeakoulututkintoa hyvää suomen kielen taitoa ja kykyä tieteelliseen työskentelyyn englannin kielellä kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja tutkimusryhmässä toimimiseen

Katsomme eduksi

kykyä verkostoitua ja työskennellä osana kansainvälistä tutkimusryhmääyhteistyökykyäpositiivista asennetta

Tarjoamme sinulle

mielenkiintoisen ja monipuolisen työtehtävän osana kansainvälistä, luovaa, osallistuvaa ja osallistavaa yliopistoyhteisöä, mahdollisuuden joustavaan monipaikkatyöhön, erinomaiset mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen ja uuden oppimiseenItä-Suomen yliopiston henkilöstöedut, joihin kuuluvat muun muassa kattava työterveyshuolto, laaja henkilöstökoulutustarjonta, edulliset kampusravintolalounaat ja Sykettä-liikuntapalvelut.

Hae näin

Jätä hakemus viimeistään 11.09.2026 klo 23:59 mennessä sähköisellä hakulomakkeella.

Huomioi, että hakemukseen tulee liittää mukaan_

CV (Tutkijan ansioluettelomalli, TENK www-sivu)julkaisuluettelo (Julkaisuluettelo, Suomen Akatemia www-sivu)kopiot tutkintotodistuksista ja kielitaitoa osoittavista todistuksista, ellei kielitaito ilmene tutkintotodistuksista muut tehtäväkohtaiset liitteet esim. tutkimussuunnitelma, vapaamuotoinen hakemus muut asiakirjat, joilla haluat osoittaa ansiosi tehtävään

Kysymyksiä?

Lisätietoja tehtävästä antavat tutkijatohtori Roosa-Maria Savela, + 35850 466 7016, roosa-maria.savela@uef.fi ja professori Tarja Välimäki, +358 40 355 2267, tarja.valimaki@uef.fi

Lisätietoja hakemisesta ja hakuprosessista antaa HR Controller Sanna Partanen, +358 29 445 8002, sanna.partanen@uef.fi

Terveystieteiden tiedekunta toimii Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksella. Tiedekunnassa koulutetaan lääkäreitä, hammaslääkäreitä, ravitsemusterapeutteja, farmaseutteja ja proviisoreja sekä muita keskeisiä asiantuntijoita terveydenhuollon eri aloille. Tiedekunta on hyvin tutkimusintensiivinen. Kansainvälisesti korkeatasoinen ja monitieteinen tutkimus kytkeytyy vahvasti yliopiston strategiassa tunnistettuihin tutkimusalueisiin. Tiedekunnassa on noin 3400 perustutkinto-opiskelijaa ja noin 800 jatko-opiskelijaa. Henkilökuntaa tiedekunnassa on noin 960.

Itä-Suomen yliopisto (UEF) on Suomen monialaisin tiedeyliopisto. Yliopistossamme työskentelee noin 3 400 työntekijää, ja yhteisöömme kuuluu noin 17 000 tutkinto-opiskelijaa ja 14 500 aikuisopiskelijaa. Kampuksemme toimivat Joensuussa ja Kuopiossa. Tutkimuksemme on useilla aloilla maailman kärkeä, ja tuotamme tutkittua tietoa avoimesti käytettäväksi ja kaikkien hyväksi. Tutustu yliopistoomme verkossa www.uef.fi. Tutustu myös yliopistoon työyhteisönä ja työnantajana sekä työntekijöidemme uratarinoihin.