Palveluohjaaja
Tule meille siivouspalveluiden palveluohjaajaksi toimitilasiivouksen pariin Jyväskylään
Oletko siivouspalvelualan osaaja ja kiinnostunut ohjaavasta roolista, jossa pääset tukemaan tiimin arkea ja varmistamaan laadukkaan palvelun? Meillä työ tehdään vastuullisesti osana luotettavaa tiimiä.
Työskentelet esihenkilön alaisuudessa palveluohjaajana, ja sinulla on keskeinen vastuu asiakaskohteessa siivouksen sujuvuuden ja laadun varmistamisesta. Työskentelet vastuullisesti ja huolehdit, että työ toteutetaan turvallisesti sekä yhteisten laatu- ja toimintatapojen mukaisesti. Toimit avainhenkilönä työntekijöiden, työnjohdon ja asiakkaiden välisessä yhteistyössä esihenkilösi tukena, mutta tehtävä ei sisällä varsinaista esihenkilövastuuta.
Asiakastyö on keskeisessä roolissa, ja työssä menestyminen edellyttää asiakaslähtöistä ajattelutapaa sekä hyviä vuorovaikutustaitoja. Roolissasi vaikutat suoraan asiakaskokemukseen ja asiakassuhteen sujuvuuteen, joten aktiivinen yhteistyö, selkeä viestintä ja ratkaisukeskeinen toimintatapa ovat työssä keskeisiä.
Työtehtäviisi kuuluu muun muassa
päivittäisen siivoustyön ja laadun varmistaminen sekä työnjaon suunnittelu ja resurssien kustannustietoinen käyttötoiminnan jatkuva kehittäminen yhdessä esihenkilön kanssa sekä aktiivinen osallistuminen kehitysehdotusten tekemiseenhenkilöstön ohjaaminen, perehdytys ja turvallisen työskentelyn varmistaminenasiakasyhteistyötehtävä sisältää myös säännöllisesti osallistumista käytännön siivoustyöhön
Odotamme sinulta
kokemusta siivoustyöstä sekä toimitilasiivouksen tuntemustasiivousalan koulutustasujuva suomenkielen suullinen sekä kirjallinen taitoorganisointikykyä ja oma-aloitteisuuttaasiakasystävällistä työotetta ja positiivista asennettakykyä toimia paineen alla ja ratkaista ongelmiakommunikointia suullisesti sekä kirjallisesti suomeksi tai englanniksi, kielitaito on tärkeässä roolissa ohjaavassa tehtävässä sekä työohjeiden ymmärtämisen ja turvallisen työskentelyn varmistamiseksi sekä työsuhteen hoitamiseksi. Arvostamme monimuotoista työyhteisöä, jossa eri kieli- ja kulttuuritaustat ovat vahvuusmikäli et ole Suomen kansalainen, sinulla tulee olla voimassa oleva työlupaajokorttia ja oman auton käyttömahdollisuutta, työskentelyalueen ollessa laaja
Tarjoamme sinulle
Toistaiseksi voimassa olevan ja kokoaikaisen työsuhteen, 37,5 tuntia viikossaTyövuorot arkisin sekä viikonloppuisin erilaisissa vuoroissa varhaisaamuiista kello 6.00 alkaen iltavuoroihinTyön aloitus yhteisesti sovittuna ajankohtanaKattavan perehdytyksen uudistetun Onboarding-polun sekä N-Clean Academyn johdollaReilut työehdot, turvallisen työympäristön ja hyvinvoinnista huolehtimisenKilpailukykyisen palkkauksen kiinteistöpalvelualan työntekijöitä koskevan työehtosopimuksen mukaisesti, 2 235€/kk
Yhdenvertaisuus ja vastuullisuus
Meille jokainen työntekijä on tärkeä. Kohtelemme kaikkia yhdenvertaisesti ja kunnioittavasti emmekä hyväksy syrjintää missään muodossa. Toimimme vastuullisesti ja huolehdimme turvallisesta sekä hyvinvoivasta työyhteisöstä.
Tiesitkö, että
Meillä N-Cleanilla viihdytään, työntekijöidemme eNPS on huipputasolla, 55! Tämä näkyy arjessamme toistemme arvostamisena sekä tapana työskennellä ja onnistua aidosti yhdessä.
N-Clean on menestynyt HUMAN POWER -kilpailussa useana vuonna, mikä kertoo pitkäjänteisestä työstämme ihmisläheisen ja vastuullisen työelämän kehittämiseksi. Vuonna 2024 meidät valittiin ihmisläheisimmäksi työpaikaksi, ja vuonna 2025 sijoituimme kilpailussa kolmannelle sijalle sekä saavutimme 3. sijan Suomen ihmisläheisin työelämäteko -kategoriassa. Tämä tunnustus kertoo ihmisläheisestä rekrytointitavastamme, jossa kohtaaminen, arvostus ja hakijakokemus ovat keskiössä.
Hae huippu tiimiin!
Lähetä hakemuksesi mahdollisimman pian, mutta viimeistään 1.10.2026.
Huomaathan, että käsittelemme hakemuksia jo hakuajan aikana ja haku voidaan sulkea ennen määräaikaa sopivan henkilön löydyttyä.
Otamme hakemuksia vastaan ainoastaan nettisivujemme hakulomakkeen kautta.
N-Clean on siivouspalveluyritys, joka tukee asiakkaidensa jokapäiväistä toimintaa puhtaampien ja raikkaampien toimitilojen muodossa. N-Clean on osa ruotsalaisomisteista MIAB -konsernia. Suomessa organisaatiomme kuuluvat N-Clean Oy, N-Cleantech Oy sekä N-Clean Facility Services. Liikevaihtomme yltää vuonna 2025 lähes 79M euroon ja meitä N-Cleanilaisiä työskentelee Suomessa jo yli 2600 ja lähes 100 eri kansalaisuutta.
Lähes 40 vuoden siivousalan ammattitaidolla, henkilökohtaisella palvelulla sekä aktiivisella, aidosti välittävällä kumppanuudella takaamme hotellien, laivojen ja monenlaisten toimitilojen siisteyden. Puhtaan työ- ja asuinympäristön kautta tuemme satojen tuhansien ihmisten hyvinvointia, jolloin asiakkaamme voivat keskittyä olennaiseen eli liiketoimintansa pyörittämiseen.
